Inwido ovilinja. Inwido Finland Oy
Mainos

Ruoveden kunta ja sen suurin työnantaja Inwido Finland tarjoavat houkuttelevan kuvan tulevaisuudesta – ammattikoulutuksen, työpaikan ja jopa puoli-ilmaisen vuokra-asunnon. Työttömille ja työttömyysuhan alaisille työnhakijoille tarkoitettu RekryKoulutus ei tunnu kuitenkaan vetävän puoleensa viime vuosien tapaan.

“Tavoitteenamme on kouluttaa uusia ammattilaisia ikkunoiden ja ovien valmistukseen. Kurssin jälkeen on mahdollisuus työllistyä Ruoveden tehtaallamme vähintään lokakuun loppuun asti”, kertoo tehtaanjohtaja Anu Ukkonen Inwidosta.

Yhtiö on Euroopan suurin ikkunoiden ja ovien valmistaja, jolla on Suomessa neljä tehdasta. Ukkonen kertoo viime vuosina paljon kiinnostusta herättäneen koulutuksen olevan tämän vuoden osalta vaakalaudalla, ellei hakijoita saada lähipäivinä lisää.

Tehdatyö pelottaa?

Mainos

“Nyt koossa on 15 hakijaa ja hakuaikaa enää tämä viikko. Liekö niin, että mielikuva tuotantotyöstä on jäänyt jälkeen todellisuudesta eikä houkuttele, vaikka tehtaat ovat teknologialtaan ja työympäristöltään kansainvälisestikin katsoen huippuluokkaa”, Ukkonen pohtii.

Ei vaadi kokemusta

Hänen mukaansa työ on fyysistä, mutta uuden ajan tehdastyötä, eikä se vaadi erityistä aikaisempaa koulutusta tai työkokemusta. Hakijalta toivotaan luonnollisesti kykyä omaksua uusia asioita, positiivista asennetta työn tekemiseen ja halua kehittää omaa työtään.

Seitsemän viikon lähiopetus tapahtuu Ruoveden tehtaalla Tampereen seudun ammattiopisto Tredun johdolla. Se kattaa tämän päivän ikkuna- ja ovivalmistuksen oleelliset osat työturvallisuudesta ja prosesseista aina LEAN-periaatteiden mukaiseen jatkuvaan parantamiseen.

Naiset kehittävät kuntaa

Ruoveden kunnassa on kyetty luomaan ainutlaatuinen yhdessä tekemisen kulttuuri, jonka ytimessä ovat kunnanjohtaja Eeva Kyrönviita ja tehtaanjohtaja Anu Ukkonen. He näkevät elinvoimaisen kunnan ehtona sen, että edellytyksiä yritystoiminnalle parannetaan entisestäänkin. Tämä vaatii aloitteellisuutta sekä kunnalta että yrityksiltä.

Kunta maksaa puolet vuokrasta

Yhteistyön tuloksiin kuuluu muun muassa se, että kunta maksaa koulutukseen ja harjoitteluun osallistujalle puolet kunnan tarjoaman asunnon vuokrasta. Yrityksen saama hakemus koulutukseen on puolestaan samalla työpaikkahakemus, joka saattaa johtaa pysyvään työsuhteeseen.

“Yritysyhteistyön kautta haluamme madaltaa kynnystä tulla tutustumaan kuntaan ja huomaamaan, että täältä löytyvät kaikki hyvän elämän vaatimat palvelut. Työpaikka ja asunto ovat useimmiten pysyvän paikkakunnalle asettumisen ehto ja niitä olemme nyt yhdessä tarjoamassa”, Kyrönviita kiteyttää.

UUTISSUORA