Kaartisen asiakaskuntaan kuuluu tunnettuja suomalaisia henkilöitä eri aloilta.
Mainos

Suomalaisten terveysturismi Tallinnaan on ollut nousussa vuosi vuodelta. Saman ilmiön huomasi hammaslääkäri Ilkka Kaartinen jo kahdeksan vuotta sitten. Hän teki ison päätöksen muuttaa Suomesta Viroon ja avasi, usealle suomalaiselle tutuksi tulleen, hammaslääkäriaseman Tallinnan keskustaan.

Ennen hammaslääkäriaseman avaamista Viroon, Kaartinen piti yksityispraktiikkaa Lohjalla ja Helsingissä yli 20 vuotta.

Kuuminta hottia

Virossa Kaartisen klinikka on erikoistunut hampaiden valkaisuun ja kosmeettisiin korjauksiin. Klinikan suosituin palvelu on hampaiden valkaisu ja siksi sieltä löytyy muun muassa plasmavalkaisumenetelmä.

Alle puolet Suomen hinnoista

Mainos

”Hampaiden laservalkaisun suosioon vaikuttaa Viron edullinen hintataso. Meillä Tallinnassa hampaiden laservalkaisu maksaa 150 euroa. Samasta työstä Suomessa, esimerkiksi Oral-ketjussa, saat maksaa 339 euroa”, Kaartinen kehuu.

”Vaikka laskee mukaan laivamatkat ja muut ostokset, säästöä kertyy rutkasti ja lopputulos on jopa parempi, kuin se olisi Suomessa. Tyhmä maksaa liikaa”, Kaartinen naurahtaa.

Virossa hammaslääreitä kontrolloidaan tarkemmin kuin Suomessa. Se tekee hoidosta asiakkaalle Suomea turvallisempaa.

Hymy toimii paremmin kuin käyntikortti

Kaartisen asiakaskuntaan kuuluu tunnettuja suomalaisia henkilöitä eri aloilta. ”Joukkoon mahtuu yritysjohtajia, näyttelijöitä, TV-kuuluttajia, laulajia ja muita julkisuuden henkilöitä. Moni tarvitsee kauniin hymyn työtehtäviensä takia. Loppujen lopuksi kaunis hymy toimii paremmin kuin hieno käyntikortti”, Kaartinen toteaa.

Hymy antaa itsevarmuutta

”Hymy on ihmisten välisessä kanssakäymisessä yksi tärkeimpiä eleitä. Siksi valkoiset hampaatkin yhdistetään usein menestyviin ihmisiin. Uskon, että jokaisella on oikeus täydelliseen hymyyn. Kauneutta ei ole vain upea ulkonäkö, vaan myös sisäinen hyvä olo” Kaartinen muotoilee.

Tulosta jo tunnissa

”Koko valkaisutoimenpide kestää vain tunnin. Toimenpide paitsi valkaisee, myös vahvistaa hampaiden kiillettä”. Kaartinen selvittää. Tunnin kestävän hampaiden valkaisun ehtii hoitamaan helposti jopa päiväristeilyn aikana. Tämän lisäksi aikaa jää vielä muuhunkin.

Hyvä tietää

Laservalkaisun jälkeen on syytä välttää vuorokauden ajan värjääviä juomia ja ruokia, kuten kahvia, vahvaa teetä ja mustikoita. Plasmavalkaisu voidaan tehdä myös yksittäisille hampaille, jolloin tummien hampaiden kohdalla valkaisun voi uusia parin kuukauden sisällä ja muuten tarvittaessa vuoden tai parin välein.

Täydellinen hymy on jokaisen oikeus“, Kaartinen lopettaa.

Lähde: Tallinn Club

UUTISSUORA