Etelä-Sudan kärsii laajoista väkivaltaisuuksista sekä kuivuuden aiheuttamasta nälänhädästä.
Mainos

Arviolta yli 100 lasta pakenee joka päivä ilman huoltajaa Etelä-Sudanista rajan yli Ugandaan. World Vision valvoo yksin saapuvien lasten rekisteröintiä ja huolehtii heistä Bidi Bidin ja Imvepin pakolaisleireillä Pohjois-Ugandassa.

“Iso osa näistä lapsista on nähnyt, kuinka heidän vanhempansa tapetaan. Toiset ovat joutuneet eroon vanhemmistaan taisteluiden keskellä. Jotkut heistä ovat kävelleet yli viikon ilman ruokaa päästäkseen Ugandaan”, kertoo World Vision Ugandan maajohtaja Gilbert Kamanga.

2 000 pakolaista saapuu päivittäin

Pakolaisjärjestö UNHCR:n arvion mukaan Ugandaan on saapunut päivittäin yli 2 000 pakolaista Etelä-Sudanista. Heistä 86 prosenttia on naisia ja lapsia.

Mainos

“World Vision kumppaneineen on tähän mennessä löytänyt väliaikaisen sijaisperheen tai muun sijoituspaikan yli 2 500 lapselle. Lisäksi 1000 lasta on pystytty yhdistämään perheen tai sukulaisten kanssa”, kertoo Suomen World Visionin humanitaarisen avun päällikkö Miikka Niskanen.

Niskanen matkustaa Ugandaan ensi viikolla ja vierailee maan pohjoisosissa sijaitsevilla Bidi Bidin sekä Paloriniyan pakolaisleireillä 23.–24.5.

Maailman suurin pakolaiskeskittymä

Ugandassa on tällä hetkellä yli 890 000 pakolaista Etelä-Sudanista, ja maassa sijaitseva Bidi Bidin leiri on tällä hetkellä maailman suurin pakolaiskeskittymä. Leirillä asuu 270 000 ihmistä.

Etelä-Sudan kärsii laajoista väkivaltaisuuksista sekä kuivuuden aiheuttamasta nälänhädästä.

Lähde: Suomen World Vision

UUTISSUORA