Häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä pidetään usein harmittomana, koska se on niin yleistä.
Mainos

Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan nuorten aikuisten häiriintyneellä syömiskäyttäytymisellä on kauaskantoisia seurauksia terveyteen. Häiriintynyt syömiskäyttäytyminen ennusti 24-vuotiailla naisilla ja miehillä suurempaa painoa, vyötärönympärystä ja psyykkistä pahoinvointia sekä heikompaa itsearvioitua terveyttä 24-vuotiaana ja kymmenen vuotta myöhemmin.

Pidetään harmittomana – Koska se on yleistä

“Häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä pidetään usein harmittomana, koska se on niin yleistä. Näyttää kuitenkin siltä, että häiriintyneellä syömisellä on kauaskantoisia kielteisiä vaikutuksia nuorten aikuisten terveyteen ja hyvinvointiin”,sanoo tutkija, laillistettu ravitsemusterapeutti Ulla Kärkkäinen.

Milloin syömiskäyttäytyminen on häiriintynyttä?

“Syömiskäyttäytyminen on häiriintynyttä esimerkiksi silloin, kun henkilö päättää omaa kehoaan kuuntelematta, milloin on nälkäinen ja milloin kylläinen, punnitsee itseään jatkuvasti tai täyttää vatsaansa energiaa sisältämättömillä juomilla. Myös silloin syömiskäyttäytyminen on häiriintynyttä, kun suunnittelee hyvin tarkasti pitkälle etukäteen ruokailujaan, laskee kaloreita ja punnitsee ruokia, noudattaa ylettömän tiukkaa ruokavaliota tai jättää terveyssyihin tai eettisyyteen vedoten ruokavaliostaan pois ruoka-aineita, kun todellisuudessa poisjättämisen syynä on halu laihtua”, kuvaa Kärkkäinen.

Psyykkistä pahoinvointia

Mainos

European Eating Disorders Review -lehdessä julkaistu tutkimus oli osa laajaa FinnTwin 16 -tutkimusta, ja siihen osallistui yli 4 900 nuorta suomalaista miestä ja naista. Tutkittavat vastasivat syömiskäyttäytymistä, painoa, terveyttä ja psyykkistä hyvinvointia kartoittaviin kyselyihin 24-vuotiaana sekä kymmenen vuotta myöhemmin 34-vuotiaana.

Kun kaikki muuttujat huomioitiin, häiriintynyt syöminen 24-vuotiaana ennusti sekä naisilla että miehillä suurempaa psyykkistä pahoinvointia ja miehillä myös huonompaa itsearvioitua terveyttä kymmenen vuotta myöhemmin.

“Tulokset osoittavat, että häiriintynyt syömiskäyttäytyminen on haitallista nuorten aikuisten fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Aikaisemman tutkimustiedon perusteella tiedetään, että psyykkinen pahoinvointi ja huono itsearvioitu terveys ennustavat suurempaa fyysistä sairastavuutta ja kuolleisuutta. Jotta näiltä kauaskantoisilta negatiivisilta vaikutuksilta vältyttäisiin, on häiriintyneen syömisen varhainen tunnistaminen ja hoitoon ohjaaminen tärkeää”, Kärkkäinen sanoo.

Ei harmitonta

“Vaikka häiriintynyt syömiskäyttäytyminen on väestössä yleistä, se ei ole harmitonta. Sekä naisten että miesten häiriintyneeseen syömiseen tulisi suhtautua vakavasti”, Kärkkäinen summaa.

Tutkimusta johti apulaisprofessori Anna Keski-Rahkonen Helsingin yliopistosta.

Lähde: Helsingin yliopisto

UUTISSUORA