Autosta löytyi sisältä runsaasti huumausaineen käyttövälineitä.
Mainos

Helsingin poliisipartio havaitsi Mellunmäessä liikenneympyrässä keskiviikkona puolen yön aikaan auton, joka oli poliisin rekisterin mukaan poistettu liikenteestä. Auto oli lisäksi määräaikaiskatsastamaton ja siitä oli ajoneuvovero erääntynyt. Poliisipartio lähti auton perään, mutta kadotti sen hetken päästä näkyvistä.

Punaisia päin

Toinen poliisipartio havaitsi auton kuitenkin hetkeä myöhemmin Kumpulassa. Auto kääntyi Hämeentielle ja kiihdytti voimakkaasti Viikin suuntaan. Poliisipartio lähti seuraamaan autoa hälytysvalot ja -äänet päällä. Takaa-ajettu kuljettaja ajoi päin punaista liikennevaloa ja kiihdytteli voimakkaasti yrittäen kasvattaa etäisyyttä poliisipartioon.

Pysähtyi ramppiin

Tehtävälle liittyi myös toinen poliisipartio ja partiot seurasivat autoa Porvoonväylälle, jossa takaa-ajetun auton nopeus oli jo 160 km/h. Kuljettaja ajoi monta kilometriä vastaantulevien kaistaa aina Kalkkirannantien liittymään asti, ja pysähtyi lopulta ramppiin. Poliisi otti välittömästi kiinni miehen ja naisen auton lähettyviltä ja teki paikanetsinnän autoon. Autosta löytyi sisältä runsaasti huumausaineen käyttövälineitä. Autossa oli lisäksi tapahtumien aikaan kesärenkaat ja tien pinta oli liukas ja luminen runsaan lumisateen takia.

Monta rötöstä kerralla

Mainos

Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikenne-rikkomuksesta, ajoneuvorikkomuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Poliisi otti kuljettajan kiinni ja hänet vietiin kiinniotettuna Pasilan poliisivankilaan.

Lähde: Poliisi

UUTISSUORA