Koko hallituskauden harjoitettu linjaa, jossa leikkaukset on kohdistettu yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa oleviin.
Mainos

EKL Kannanotto – Hallituskauden viimeinen kehysriihi osoitti, ettei hallitukselta juurikaan tipu ymmärrystä maamme vähävaraisille ja heikko-osaisille. Koko kauden harjoitettu linja, jossa leikkaukset on kohdistettu yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa oleviin, on ollut käsittämätöntä ja karmeaa katseltavaa. Etenkin, kun ennen viime eduskuntavaaleja annettiin lupauksia, ettei opiskelijoiden, lapsiperheiden, eläkeläisten ja muiden tuensaajien euroista leikata.

Hallitus ei välitä eläkkeensaajista

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n hallitus ihmettelee maan hallituksen välinpitämättömyyttä eläkkeensaajia kohtaan. Nyt luvattu takuueläkkeeseen suunnattu noin 9 euron kuukausikorotus (yhteensä 10 miljoonaa euroa, koskettaa reilua 100 000 henkeä) sekä lääkekaton laskemiseen kohdennettava 5 miljoonaa euroa ovat mitättömiä toimia hallituskaudella tehtyjen leikkausten ja indeksijäädytyksen rinnalla.

Hallitusohjelman julkistamisen jälkeen, vuonna 2015, EKL varoitti tehtyjen säästöpäätösten ja suunnitelmien vaikutuksista heikoimmassa asemassa oleviin kansalaisiin.Kaikki sen jälkeen tehdyt tutkimukset ja selvitykset ovat vain vahvistaneet tuolloin esittettyjä huolia. Hallitus ei ole koko kautensa aikana näitä tietoja kuunnellut.

Selityksiä riittää

Mainos

Leikkausten perusteena ja oikeutuksena on käytetty valtion talouden heikkoa tilannetta ja näkymää. Nyt kun tuo näkymä on muuttunut ja talous kääntynyt kasvuun, olisi ollut kohtuullista, että siitä olisivat päässeet osalliseksi myös ne, joilta on suhteessa viety eniten.

Eläkkeensaajien keskusliitossa olisi toivottu, että edes vuoden vaihteessa tehdyt perusturvan indeksijäädytykset olisi kompensoitu ja ensi vuodelle suunnitellusta indeksijäädytyksestä luovuttu. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n laskelmien mukaan tällä olisi ollut hintalappuna 200 miljoonaa euroa.

Hallitus ei kuuntele

EKL on pitänyt hallituksen eriarvoistavasta politiikasta ääntä koko hallituskauden ajan. Viime syksynä jouduimme jo toteamaan, että hallitus kuulee, muttei kuuntele. Nyt tehdyt päätökset alkavat olla niitä viimeisiä nauloja vähävaraisten arkkuun tämän vaalikauden osalta.

Heikot heikoille jäille

Hallitus on päätöksillään ja poliittisilla valinnoillaan osoittanut, että se viis veisaa heikoimmistamme. Tutkitusti (TNS Gallup, Huomisen kynnyksellä 2016 -tutkimus) eläkkeensaajat kokevat, ettei heidän äänensä kuulu yhteiskunnassamme tarpeeksi. Hallituksen kehysriihi oli tästä taas karmaiseva esimerkki.

Lähde: Eläkkeensaajien keskusliitto EKL Ry

UUTISSUORA