Turvapuhelin, turvaranneke ja apuvälineet muistisairaille.
Mainos

Tuoreen väitöskirjatutkimuksen mukaan oikein käytettynä teknologiset apuvälineet tukevat muistisairaan ihmisen arkea. Yhdistämällä sosiaalinen tuki ja teknologia voidaan vahvistaa muistisairaan ihmisen arvokkuutta ja tukea läheisten jaksamista. Toisaalta teknologialla voi olla myös negatiivisia vaikutuksia, jos se häiritsee tai leimaa käyttäjäänsä.

Hyödyt, haitat ja eettiset haasteet

Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin muistisairaiden henkilöiden ja heidän läheistensä
kokemuksia teknologian käyttöönotosta ja vaikutuksista heidän arkeensa. Erityisenä tarkastelun kohteena olivat teknologiaan liittyvät tarpeet, koetut hyödyt ja haitat sekä eettiset haasteet.

“Sosiaaliset tarpeet sekä autonomian säilyttämiseen ja liikkumiseen liittyvät tarpeet korostuvat muistisairaiden ihmisten arjessa. Teknologia voi auttaa, kunhan huomioidaan koko muistisairasta ihmistä ympäröivä sosiaalinen verkosto, huolellinen ja toistuva ohjaus, teknologian käytön oikea-aikaisuus ja muistisairaan henkilön motivointi laitteen käyttöön”, kiteyttää tohtorikoulutettava Merja Riikonen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Seurantarannekkeella negatiivisia vaikutuksia

Mainos

Tutkimuksessa ilmeni, että teknologiaa hyödyntävä ympäristö rajoittaa muistisairaan autonomiaa vähemmän kuin ympäristö, jossa sitä ei käytetä. Rajoittaminen ja lukitut ovet voidaan korvata erilaisilla teknologisilla ratkaisuilla.

“Teknologialla, kuten esimerkiksi seurantarannekkeella on kuitenkin myös negatiivisia vaikutuksia, jos siinä on muistisairaan ihmisen arkea häiritseviä elementtejä, se aiheuttaa kiistaa läheisen ja sairastuneen välillä tai jos se leimaa käyttäjäänsä”, Riikonen lisää.

Muistisairaiden liikkumista rajoitetaan

Jos kotona asuvilta muistisairailta ihmisiltä puuttuu sosiaalinen verkosto, he eristäytyvät ja syrjäytyvät. Lisäksi yksinäisyys altistaa myös kodin vangiksi jäämiselle.

“Tällä hetkellä yhteiskunnassamme on iso ryhmä muistisairaita ihmisiä, joiden liikkumista rajoitetaan toistuvasti. Teknologisilla ratkaisuilla voidaan lisätä turvallisuutta ja itsemääräämisoikeutta , koska se mahdollistaa itsenäisen liikkumisen turvallisesti”, Riikonen sanoo.

Tutkimus ei vastaa nykypäivää

Tutkimuksessa käytettiin etnografista näkökulmaa haastattelemalla ja havainnoimalla muistisairaita ihmisiä ja heidän läheisiään teknologisten apuvälineiden käyttötilanteissa. Ensimmäinen vaihe toteutettiin vuosina 2004–2007 ja kohderyhmänä olivat 25 muistisairautta sairastavaa kotona yksin tai omaishoitajansa kanssa asuvaa henkilöä sekä heidän 25 läheistään. Koteihin vietiin yhteensä 29 erilaista laitetta. Toinen keruuvaihe toteutettiin vuosina 2012–2014, jolloin 20 muistisairasta ihmistä ja 20 heidän läheistään osallistui tutkimukseen. Yhteensä tutkimukseen osallistui 90 henkilöä. Toisessa aineiston keruuvaiheessa teknologinen väline oli GPS-kello. Tutkimus toteutettiin Etelä-Pohjanmaalla.

Teknologia ilman fyysisiä laitteita jäi tutkimatta

Tutkimuksesta puuttuivat mm. nykyaikaiset teknologiapalvelut, kuten lääkemuistukset ja hyvinvoinnin varmistukset automaattisten puhelinsoittojen avulla, jolloin rannekkeita tai muita ylimääräisiä laitteita ei tarvita. Tälläisia palveluita ovat mm. muistin.fi ja telehoitaja.fi.

Väitöstilaisuus

FM Merja Riikosen gerontologian ja kansanterveyden väitöskirjan ”Muistisairaan ihmisen kokemukset teknologiasta osana arkea – turvaa vai tunkeilevuutta?” tarkastustilaisuus 26.10.2018. Vastaväittäjänä dosentti Päivi Topo (Ikäinstituutti, Helsinki) ja kustoksena professori Taina Rantanen (Jyväskylän yliopisto).

Lähde: Jyväskylän yliopisto

UUTISSUORA