Mainos

Usealla yrityksellä on pulaa hyvästä myyntivoimasta. Hyvää myynti-Reiskaa on vaikea löytää. Tavara tai palvelut ei liiku, jos niitä ei myydä ja markkinoida aktiivisesti. Uusien työntekijöiden palkkaaminen on aina riski ja työntekijän kouluttaminen syö henkilöresursseja, ennen kuin myyntityö alkaa tuottamaan, jos alkaa.

Tyhmä työtä tekee – Viisas pääsee vähemmällä

Seniorimyyjät tekevät useasti vain myyntijohdon budjetoiman minimi-myynti tavoitteen, vaikka kapasiteettia ja aikaa parempaan olisikin. Näyttämisen tarvetta ei enää ole ja olemassa olevilta asiakkailta saadut tilaukset tuovat helposti vaaditun tavoitteen.

Myyntihenkilö on kuitenkin elintärkeässä asemassa yrityksessä, sillä hän on juuri yrityksen kasvot asiakkaalle ja myyjän hyvät suhteet auttavat sopimusneuvotteluissa olemassa olevien asiakkaiden kanssa.

Kuinka uusasiakashankinta sujuu seniorimyyjiltä?

Mainos

“Vuoden alussa toteutimme myyntikilpailun. Kysymyksessä oli mediayhtiön uusasiakashankinta. Kilpailun alkuasetelma oli jaettu mahdollisimman epäreilusti; kolme myyntiedustajaa vastaan yhden hengen tiimi. Ainoana erona oli se, että yhden henkilön tiimi käytti Fjangoa ja kolmen hengen tiimi käytti perinteisiä menetelmiä”, Fjango.com:in markkinointipäällikkö Anna Virtanen kertoo.

“Myyntikilpailun tulos oli häkellyttävä, yhden hengen joukkueen myynti uusille asiakkaille oli 47% korkeampi kuin koko kolmen hengen tiimin yhteenlaskettu myynti. Kaikki tämä automatisoimalla myyntiä“, Virtanen jatkaa.

Laiskan Myynti-Reiskan unelma

Monesti kuulee puhuttavan myynnin ja markkinoinnin automaatiosta. Suurimmalla osalla suomalaisista yritysjohtajista tai myynnin vetäjistä ei ole hajuakaan siitä, mitä myynnin automaatio käytännössä tarkoittaa. Edes ns. perinteiset markkinointiammattilaiset eivät kaikki ole pysyneet kehityksessä mukana.

“Myyntikilpailun voittanut yhden hengen tiimi käytti apunaan myyntiä ja markkinointia automatisoivaa teknologiaa. Tämä muutti voittajan tehokkaammaksi tuloksen tekijäksi, kuin kolme muuta yhteensä”, Virtanen hehkuttaa.

Myynnin aikaa kuluu uusien asiakkaiden etsimisessä

Uusasiakashankinnan pullonkaula on saada potentiaalisen asiakasyrityksen päättäjä kiinni ja lisäksi saada tämä kiinnostumaan myyntiedustajan tarjoamista tuotteista tai palveluista.

“Uuden asiakaskäynnin bookkaamiseksi aikaa kuluu turhaan järkyttävän paljon. Prospektia ei tavoiteta puhelimitse, eikä sähköposteihinkaan uusille myyjille vastata helposti.”

Fjango kääntää perinteiset myyntimetodit toisinpäin, myyjien outbound soittelusta, uusien liidien inboundiksi. Uusasiakashankinta helpottuu, kun mahdollinen asiakas tai prospekti ottaa itse yhteyttä juuri hänelle sopivana aikana. Tai kun mahdollinen uusasiakas on jo tietoinen yrityksen tuotteista ja palveluista”, Virtanen selittää.

Bookkauksen kustannus 80 – 200 €/kpl

Monet yritykset ovat ulkoistaneet asiakastapaamisten hankinnan. Yhden uuden asiakastapaamisen kustannus on normaalisti 80 euron ja 200 euron välillä.

“Se on mielenkiintoista, että perinteisillä tavoilla toimiva myyntijohto on valmis maksamaan asiakastapaamisesta 100 kertaa enemmän, kuin se maksaisi käyttämällä automaation tuomia mahdollisuuksia”, kummastelee Virtanen.

.Asiakaspalvelun ja jälkimarkkinoinnin automatisointi

Yriksillä on käytössä useita erilaisia tietojärjestelmiä. Jokainen järjestelmä tekee jotain omaa asiaa ja järjestelmiin kirjaudutaan käyttäjätunnuksien ja salasanojen avulla. Isoissa yrityksiä eri jäjrjestelmiä voi olla kymmeniä.

“Fjango – palveluun on kerätty yrityksen sähköiseen kommunikaatioon liittyvät työkalut yhteen käyttöliittymään, automatisoidusta puhelinvaihteesta SMS- ja sähköpostiviestien lähettämiseen. Fjangolla voi luoda kanta-asiakaskortteja, pääsylippuja tai lähettää automaattisia puhelinsoittoja, robotin soittamana. Järjestelmää käytetään myös hälytystilanteiden hallintaan ja automaattisiin seniori-hoivapalveluihin..

Olennaista on se, että Fjango on kehitetty moduuleista, jotka voidaan integroida olemassa oleviin järjestelmiin”, Virtanen valottaa.

Fjango.com

Fjango.com on suomalainen StartUp-palvelu. Suomen lisäksi Fjangoa käytetään jo Irlannissa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Virossa.

Fjangon kotisivut LINKKI

UUTISSUORA