Jounin Kauppa laajentaa toimintaansa pääkaupunkiseudulle
Mainos

Mediataikuri Jounin Kaupan kauppias Sampo Kaulanen aikoo laajentaa toimintaansa pääkaupunkiseudulle. Yllätykseksi ala, johon hän lähtee mukaan ei ole ruokakaupan ala vaan ravintolatoiminta.

Helsingistä puuttuu kunnon siipiravintola!

Ihan mihin tahansa nakkikioski toimintaan Sampo ei ole lähdössä. Hän kertoo menevänsä osakkaaksi Siipiweikkoihin.

“Uskon konseptiin ja olen havainnut itsekin, että Helsingistä puuttuu kunnon siipiravintola. Olen itse melkoinen siipiruuan ystävä ja konsepti on tuttu Tampereelta“, Sampo selittää uutta aluevaltausta.

Ravintola-ala on raakaa peliä

Mainos

“Vaikka ravintola-ala on Helsingissä tiukasti kilpailtu ja peli on raakaa niin uskon silti tähän hankkeeseen kuin kiveen”, Sampo jatkaa.

Avajaiset kesäkuun alussa

Ravintola remontoidaan kevään aikana kuntoon ja avajaisia vietetään kesäkuun alussa. Sampo lupaa:“Avajaisista tulee huikeat”

UUTISSUORA