3.3 C
Helsinki
sunnuntai, tammikuu 19, 2020

Puhutaan panemisesta – Nuorten seksuaalioikeuksien puolesta vaaditaan tekoja

Suomen Lukiolaisten Liitto ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry vaativat tekoja nuorten seksuaalioikeuksien puolesta. Vuoden 2015 kouluterveyskyselyn mukaan 18 % lukiolaisista ja 19...

Lastenklinikoiden Kummit etsii lahjoittajia

Lapsipotilaiden tueksi tehtävän Elämä Lapselle -konsertin pitkiä, vahvoja ja tärkeitä perinteitä jatketaan tänäkin vuonna, kun tapahtuma järjestetään Espoon Metro Areenalla 13. syyskuuta. Kärkikaartin esiintyjiä Kesän kynnyksellä...

Elämmekö yhä demokraattisessa hyvinvointivaltiossa?

Yhteiskunnan vaikutuskanavat ovat muuttuneet Viime vuosikymmeninä markkinoistamisen ideologia on kaventanut poliittisen päätöksenteon alaa ja vaikuttanut päätöksenteon ja toiminnan käytäntöihin. PR-toimisto-jen ja konsulttiyritysten rooli on korostunut...

Onnettomuusriski kasvaa nelivetoisilla autoilla ajettaessa

Folksamin tuore tutkimus osoittaa, että henkilövahinkoihin johtavien onnettomuuksien riski kasvaa 20–30 prosenttia ajettaessa nelivetoisilla henkilöautoilla liukkaalla tai lumisella alustalla. "Voimme varmuudella sanoa, että onnettomuusriski kasvaa....

Valtio valitsi Norwegianin

Norwegian on jälleen valittu valtion yhteishankintayksikkö Hansel Oy:n kilpailutuksen perusteella Suomen valtion ensisijaiseksi lentoyhtiöksi useille lentoreiteille. Valtio valitsi Norwegianin 15 reitille Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Finnair ei...

Poliisi vie jopa 20 000 rauhallista ihmistä vuodessa putkaan

Rauhallinen päihtynyt ihminen, joka ei vaaranna yhteiskunnan järjestystä tai toisen ihmisen turvallisuutta, ei ole poliisipalveluiden tarpeessa. Poliisin osuutta päihtyneiden käsittelyssä tulisikin vähentää. Tärkeämpää on...

Sambakarnevaalit valtaavat Helsingin viikonloppuna

Jo 27. kerran järjestettävä Helsinki Samba Carnaval tuo loistoa, rytmejä ja rumpujen pauketta Helsingin kaduille ja Apollo Live Clubille 9.–10.6.2017. Päätapahtuma on tänäkin vuonna...

Omistajanvaihdosilmoituksen tekemättä jättäminen voi aiheuttaa harmia auton myyjälle

Kevään edetessä ns. kesäautojen kauppa vilkastuu. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos haluaakin muistuttaa myyjiä siitä, että etenkin halpojen autojen kaupan yhteydessä uusi omistaja monesti laiminlyö rekisteri-ilmoituksen omistajanvaihdoksesta....

Maailma kylässä -festivaali julkisti ohjelmansa

Maailma kylässä -festivaali tuo Helsingin Kaisaniemeen 20 konserttia 27.–28. toukokuuta. Ilmaistapahtuma tarjoaa myös työpajoja, taidetta ja toimintaa koko perheelle. Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepan festivaalilla lähes...

Vinkit mukavaan ja turvalliseen festarifiilikseen

Heinäkuu on vilkkainta festareiden ja juhlien aikaa. Ohjelmassa ovat mm. Ruisrock, Pori Jazz, Savonlinnan Oopperajuhlat, Kaustinen Folk Music, SuomiPop, Ilosaarirock ja kymmeniä muita. Heinäkuun...
Mainos
Mainos

Sää tänään

Helsinki
lievä tihkusade
3.3 ° C
3.9 °
2.8 °
86%
6.2kmh
75%
ma
4 °
ti
6 °
ke
2 °
to
1 °
pe
2 °

Suosittuja